Laskuvarjohyppääminen

Lentokoneesta laskuvarjon varaan tapahtuvaa hyppyä kutsutaan laskuvarjohyppäämiseksi. Ensimmäinen hyppy tapahtui 1700-luvun lopulla, mutta laskuvarjohyppääminen nousi vasta 1900-luvulla niin sotilaalliseen kuin harrastuskäyttöön. Harrastuskäytössä varjo on yleensä siipimäinen, kun taas sotilaskäytössä pallomainen. Harrastamisen lisäksi tänä päivänä on myös kilpailutoimintaa, joihin kuuluvat muun muassa tarkkuus- , taito- ja muodostelmahyppy.



Laskuvarjohyppäämisen voi aloittaa täytettyään 15 vuotta ja osoitettuaan koulutusorganisaatiolle terveydentilavakuutuksensa tai lääkärintodistuksensa. Yli 60-vuotiaiden on esitettävä lääkärintodistus. Lisenssejä on A-lisenssistä D-lisenssiin. Hypyt tehdään 1000 – 4000 metrin korkeudesta, sillä näissä korkeuksissa ilmanpaineen vaihtelut eivät aiheuta ongelmia ihmiselle.

Sotilaalliseen käyttöön tarkoitettu laskuvarjohyppääminen alkoi ensimmäisen maailmansodan aikana Saksan pudottaessa hyppääjänsä tavallisesti omalle alueelleen. Saksan käyttämä laskuvarjohyppääminen tuli tunnetuksi hyökkäyksissä Norjaan, Belgiaan ja Kreetalle. 1930-luvulla Neuvostoliitto otti käyttöönsä laskuvarjojoukot. Sotatilanteissa laskuvarjojoukkoja käytettiin tavallisesti kylien ja siltojen valtaamiseen tai varmistamaan liitokoneiden laskeutumisalueita.

Kilpaurheilumuodossa hypyt tarkkuushypyt tehdään 800-1000 metristä ja muodostelmahypyt tehdään 2500-4000 metristä. Näiden lajien lisäksi on olemassa taitohyppy ja vapaapudotuslajeihin kuuluva kuviohyppy, jossa kilpaillaan joukkueina. Artistilajeihin kuuluvat freestyle, free flying ja sky surfing. Muita laskuvarjolla tapahtuvia lajeja ovat kupumuodostelmahyppy, canopy piloting ja nopeushyppy.

1990-luvulta lähtien laskuvarjohypyn on voinut hypätä myös tandemhyppynä. Hyppy tehdään yhdessä kouluttajan eli tandemhyppymestarin kanssa; sekä kouluttaja että hyppääjä ovat kiinni samoissa valjaissa. Hyppykorkeus tandemhypyssä on 3500-4000 metriä ja varjo avataan vasta noin 1500 metrin korkeudessa.